Kalifi Omar ja islamin ymmärtäminen

Tarina kertoo kalifi Omarista, jonka luokse tuli vieras mies. Kalifi Omar sanoi vieraalle: ”En tunne sinua. Tuo luokseni joku, joka tuntee ja voi esitellä sinut.” Eräs paikalla olleista miehistä vakuutti tuntevansa vieraan. Omar kysyi häneltä: ”Millainen tämä tuntemasi mies sitten on?” Mies vastasi: ”Tunnen hänet luotettavana ja oikeudenmukaisena miehenä.” Omar kysyi: ”Koska tunnet hänet noin hyvin, olette varmasti lähinaapureita?” ”Emme ole”, vastasi mies. Omar jatkoi: ”Ihmisen oppii tuntemaan neuvotteluissa. Oletko tehnyt hänen kanssaan kauppaa? ”En ole”, vastasi mies. Omar yritti vielä: ”Toisen hyvyyden ja myös heikkouden oppii tuntemaan yhteisellä matkalla. Oletko matkustanut vieraamme kanssa?” Kun mies vastasi kieltävästi kolmanteenkin kysymykseen, kalifi Omar totesi vieraalleen: ”Mene ja tuo luokseni joku, joka tuntee sinut.”’

Maailmassa on yli miljardi muslimia. Näin suuresta joukosta puhuttaessa epäreilun yleistämisen vaara on suuri. Joistakin muslimien keskuudessa esiintyvistä erilaisista näkemyksistä huolimatta, voidaan kuitenkin sanoa, että islamin klassisiin lähteisiin luettavista kirjallisista teoksista ollaan melko yksimielisiä. Islamin liki 1400 vuotta kestäneen historian aikana on kuitenkin kehittynyt lukuisia tapoja tulkita Koraania ja profeetan sunnaa. Kun eri oppi- ja lakikoulukuntien monivivahteiseen keitokseen lisätään vielä kansalliset ja alueelliset kulttuurit ja kielet, erilaiset poliittiset pyrkimykset ja valtapelit, hengellisyyteen liittyvät monimuotoiset kaipaukset, taloudelliset intressit ja kunkin muslimin sukutausta ja yksilöllinen persoona, on vaikea sanoa, mistä islam alkaa ja mihin se loppuu.

Kielen merkitys vallan käytön välineenä näkyy erityisen selvästi islamiin liittyvässä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tikun nokkaan nostetaan sellaiset viestit, tulkinnat ja tapahtumat, jotka kulloinkin parhaiten ajavat kommentoijan omaa poliittista agendaa tai vahvistavat omaa käsitystä islamista. Samaan aikaan, kun joku vakuuttaa, että ”Allāhu akbar” huuto huulillaan riehuvalla puukkomiehellä ei ole mitään tekemistä islamin kanssa, toinen asiaa kommentoiva saattaa nähdä väkivallanteossa islamin ytimen. Uskonsa vakavasti ottavan muslimin on usein vaikea sovittaa itseään läntisessä maailmankatsomuksellisessa maisemassa tarjolla oleviin kategorioihin.

Reilu vuosi sitten kansainvälisessä lehdistössä huomiota sai Canteburyn arkkipiispan Justin Welbyn lausunto uskonnosta ammentaviin väkivaltaisiin ääriliikkeisiin liittyen. Lausunnossaan arkkipiispa varoittaa lähestymistavasta, jossa uskonnollisesti motivoitunutta väkivaltaa käsitellään vain turvallisuusuhkana tai poliittisena ongelmana. Welbyn mukaan uskonnollisten radikaalien liikkeiden julistuksiin tulee vastata myös teologisin argumentein.

Arkkipiispa Welbyn muistutus uskontolukutaidon merkityksestä on varmasti tarpeen uskonnosta vieraantuneille länsimaalaisille. Yhteiskunnallista keskustelua seuratessa yhä useammin turhaudun huomatessani, kuinka uskontoa yritetään runnoa humanistis-ateistisen puhetavan tarjoamiin kategorioihin. Humanistis-ateistisessa diskurssissa käytävässä uskontoon liittyvässä keskustelussa uskonnosta jää jäljelle jotakuinkin yhtä paljon, kuin jäljelle jäisi norsusta, jota yritettäisiin survoa rotan nahkaan. Jos keskustelijan maailmankatsomus pohjautuu materialistisiin perususkomuksiin ja elämä on asettunut tiukasti sekulaariin ja monella tavoin hedonistiseen länsimaisen elämänmuodon kuplaan, lähtökohdat islamin ymmärtämiselle eivät ole kaksiset. Sellaiseen maailmankatsomusten väliseen dialogiin heittäytyminen, jossa ihan oikeasti yritetään oppia tuntemaan keskustelukumppania ja jossa myös omat maailmankatsomukselliset perususkomukset saattavat tulla kyseenalaistetuksi, vaatii aikalailla rohkeutta ja rakkautta. Huomattavasti helpompaa on niitata tuntemattomaksi jäävä olkiukko omasta punavihreästä, sinimustasta tai ties minkä värisestä punkkerista sellaisella ad hominem -argumenttien sarjatulella, joka takaa, että vihollinen ei siitä enää nouse.

Kun islamin nimissä tehtyjä terrori-iskuja kommentoidaan mediassa, kommentoijina ovat usein sotilaat, poliisit ja terrorismin tutkijat. Toisi varmasti syvyyttä keskusteluun, jos paikalla olisi myös teologeja ja uskontotieteilijöitä. Muslimien keskuudessa on jo kauan ymmärretty, että islamin nimissä toimivien ääriliikkeiden muslimimaailmalle asettama haaste on sekä sotilaallinen että teologinen. Olisiko aika läntisen maailmankin herätä huomaamaan, että islamista ei tule puhua vain radikaalin islamin aiheuttamana turavallisuusuhkana, vaan myös kokonaisvaltaisena elämäntapana ja maailmankatsomuksena, joka vahvasti haastaa länsimaisen maailmankatsomuksellisen sekametelisopan keskellä elävät ihmiset pohtimaan, mistä tässä elämässä lopulta on kyse.

Juuri uudelleen valittu Turkin presidentti Erdoğan sanoi voittopuheessaan, että me emme kumarra kuin Jumalaa. Länsimaisesta sekulaarista maailmankatsomuksellisesta maisemasta käsin kuultuna Erdoğanin lausuma voidaan ajatella olevan vain turkkilaista populismia, jolla vasta valittu presidentti kosiskelee uskonnollista kansanosaa. Jos taas ajattelemme, kuten myös ajattelen, että islamilla on oikeasti merkittävä asema Erdoğanin maailmankatsomuksessa,  sanottu voi myös kertoa siitä, kuinka Turkki asemoituu maailmanpolitiikassa jatkossa. Uskontolukutaitoa tarvitaan siinä vaiheessa, kun yritämme hienojakoisemmin ymmärtää, millaista on Erdoğanin edustama turkkilainen islam ja kuinka se näkyy tavassa, jolla Turkkia johdetaan.

Monet keskeiset antropologit ja uskontotieteilijät ovat kalifi Omarin kanssa samoilla linjoilla. Tutkimuskohteen syvällinen tunteminen edellyttää, että tutkija tulee osaksi tutkimuskohteensa elämänpiiriä. Kun kuulen vahvoja mielipiteitä islamista ja muslimeista, kysyn mielessäni, että 1) perustuuko sanottu vain sanojan omassa kuplassa eteen tulevaan informaatioon ja kuulopuheisiin vai 2) laajempaan näkemykseen islamin moninaisuudesta ja sanojan omiin kokemuksiisi islamista ja muslimiyhteisön keskellä elämisestä. Mikäli kyse on ensimmäisestä, sanottu kertoo usein enemmän keskustelukumppanistani kuin islamista ja muslimeista. Mikäli sanoja on ihan oikeasti ollut tekemisissä muslimien ja islamin kanssa, häntä kannattaa kuunnella. Tällöinkin on hyvä muistaa, että norsusta ei pysty näkemään kaikkia puolia samalla kertaa.

Kategoria(t): islam Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *