Radikaalia islamia yliopistossa ja sen ulkopuolella

Suuri Koraani Qomissa

Joitakin vuosia sitten yritin etsiä Istanbulin yliopiston teologisen tiedekunnan kirjakaupasta hyvää Koraanin selitysteossarjaa. Kysyin neuvoa kirjakaupan myyjältä. Myyjä huomasi, että kaupassa oli parhaillaan asioimassa myös islamilaisen teologisen tiedekunnan eksegetiikan professori, joten myyjä kehotti minua kääntymään varsinaisen asiantuntijan puoleen. Esitin asiani tälle ystävälliselle herrasmiehelle. Sanoin, että en halua mitään radikaalia selitysteosta, vaan sellaisen, joka edustaisi Turkissa mahdollisimman laajalti hyväksyttyä Koraanin tulkintaa. Professori ehdotti minulle tunnettua Koraanin selitysteossarjaa, joka hänen mielestään edusti konservatiivista, mutta kuitenkin hyvin maltillista näkemystä  Koraanista.

Päästessäni tällaisen asiantuntijan juttusille paikassa, jossa oli hyllymetreittäin islamilaista teologista kirjallisuutta, päätin käyttää tilaisuuden hyväkseni. Kysyin professorilta, että entä jos olisin etsinyt radikaalimpia näkemyksiä edustavaa  Koraanin selitysteosta, mitä professori olisi silloin suositellut. Professori silminnähden innostui kysymyksestäni ja etsi hyllystä oman kirjansa, jonka halusi saman tien antaa minulle lahjaksi.

Heti työpöytäni ääreen päästyäni suurella mielenkiinnolla tutustuin lahjakirjaani ja sen “radikaaleihin” tulkintoihin. Hyvin pian ymmärsin, että professorin radikaalius oli rauhaa rakentavaa ja suvaitsevaa radikaaliutta. Professori käsitteli kirjassaan joitakin sellaisia Koraanin jakeita, joita yleensä nostetaan esille, kun islamista halutaan antaa sotaisa kuva tai kun halutaan korostaa eroja muslimien ja muiden ihmisryhmien välillä. Yksi tällaisista jakeista löytyy Al-Maidanin suuran jakeesta 51: “Te, jotka uskotte! Älkää lyöttäytykö juutalaisten ja kristittyjen ystäviksi, – he ovat ystäviä vain toisilleen, ja joka ottaa heidät liittolaisikseen, on yksi heistä. Jumala ei totisesti ulota johdatustaan väärämielisiin.”

Kirjassaan professori selitti, että tämä Koraanin jae viittaa sotatilanteeseen. On  tietysti luonnollista, että Koraani kieltää liittoutumasen vihollisen kanssa kesken taistelun. Tällöinhän olisi kyse maanpetturuudesta. Professori kuitenkin vakuutti, että normaalioloissa kristityn ja muslimin välinen ystävyys on sallittua ja jopa suotavaa. Porfessorin radikaalius oli hyvin erilaista, kuin se radikaalius, johon länsimaisessa kontekstissa useinmiten viitataan, kun puhutaan “radikaaleista muslimeista”.

Eräs salafismiin kallellaan oleva turkkilainen muslimiystäväni (tai ainakin silloin luulin häntä ystäväkseni) siteerasi samaa jaetta, kun haastoin häntä joku vuosi sitten facebookin kautta käymässämme keskustelussa  tuomitsemaan ISIS:n taistelijat islamin ulkopuolelle ja yhtymään niihin muslimeihin, jotka julkisuudessa kritisoivat ISIS:n tekemiä tulkintoja Koraanista ja sunnasta. Tiesin, että muslimeilla on korkea kynnys tuomita toisia muslimeja ei-muslimeiksi. Silti yllätyin, kun vastauksessaan ystäväni ISIS:n tuomitsemisen sijaan sanoi, että hänelle on kunnia seistä ISIS:n sotureiden rinnalla uskottomia vastaan. Edellä mainittuun Koraanin jakeeseen viitaten ystäväni muistutti, että ISIS:ä kritisoivat muslimit ovat pettäneet muslimiyhteisön ja tulleet ei-muslimien liittolaisiksi. Ystäväni tarkensi vielä, että hän ei hyväksy kaikkia salafistien tekoja, mutta hän hyvillä mielin liittyy salafistien kritiikkiin maallistuneita muslimeja kohtaan.

Hieman pöyristyneenä ystäväni kommentista ihmettelin vastauksessani, että kuinka ystäväni voi sanoa pitävänsä kunniana seistä sellaisten ihmisten rinnalla, jotka olisivat tilaisuuden tullen valmiita tappamaan minut. Samalla ihmettelin, että kuinka hän voi samaan aikaan haaveilla opiskelupaikoista länsimaisissa uskottomien yliopistoissa, jos hän ei voi olla ei-muslimien ystävä. Vastaukseksi sain lainauksen Al’Imran suurasta (jae 118): Katso, te (muslimit) olette sellaisia, jotka rakastatte heitä (ei-muslimit), mutta he eivät rakasta teitä; te uskotte koko Pyhään kirjaan, ja kun he tapaavat teidät, he sanovat: »Me uskomme», mutta omissa oloissaan he pureskelevat sormiansa raivoissaan teitä vastaan. Sano: »Kuolkaa raivoonne! Jumala tuntee totisesti sydäntenne sisimmät aivoitukset.»

Keskustelussamme ystäväni esitti minulle da’wa’n eli hän kutsui minua kääntymään islamiin. Ehkä se oli osoitus hänen lainaamassaan Koraanin jakeessa mainitusta ”rakkaudesta” minua, ei-muslimia, kohtaan. Käsitin, että jos en kääntyisi islamiin, välillämme olisi sellainen maailmankatsomuksellinen railo, joka tekee aidon ystävyyden mahdottomaksi. Varsin radikaalia, ajattelin. Pian keskustelumme jälkeen, kaveri katosi Facebookista, ja samalla kadotin vuosia jatkuneen yhteyteni häneen.

Mitä näistä kokemuksista voi oppia? Vähintäänkin sen, että radikaaliutta on monenlaista.

Taannoin keskustelin Irakista tulleen, Suomessa kristinuskoon kääntyneen,  pariskunnan kanssa. He kokivat kipeänä asiana, että kääntymyksen jälkeen Suomessa asuvat muslimituttavat ovat ruvenneet karttamaan heitä, Irakissa asuvat sukulaiset ovat katkaisseet välinsä heihin ja joku sukulaismies on jo ehtinyt lähettää uhkauksiakin islamista pois kääntymisen takia. Oleskelulupa Suomessa näyttää olevan perheelle elämän ja kuoleman kysymys.

Viime viikkoina on keskusteltu islamilaisen teologian opetuksen aloittamisesta Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa. Lehtoriksi valittu tohtori Mulki Al-Sharmani on tuottelias tutkija, joka on kirjoittanut muun muassa islamista feministisestä näkökulmasta. Teologia.fi sivuston haastattelussa (13.1.2018) Mulki Al-Sharmani toteaa, että “tutkittavat yhteisöt ja yksilöt tulee osallistaa itse tutkimukseen, ja tutkimuksella tulee olla yhteiskunnallista sekä poliittista painoarvoa”. Mielenkiintoista nähdä, kuinka suomalaisten muslimiyhteisöjen keskuudessa tehtävä tutkimuskohdetta osallistava tutkimus muokkaa kuvaamme islamista ja kuinka tutkimus osaltaan vaikuttaa muslimiyhteisöihin.

Toivon, että islamtutkijoilla on rohkeutta jatkossa enenevissä määrin ottaa kantaa myös sellaisiin muslimiyhteisöissä vaikuttaviin Koraanin tulkintoihin, jotka tekevät ystävyyden muslimin ja ei-muslimin välillä mahdottomaksi ja jotka johtavat islamista poiskääntyneiden halveksimiseen ja uhkailuihin. Mielelläni näkisin globaalissa muslimiyhteisöissä lisää istanbulilaisen teologian professorinkin edustamaa Koraanin tulkinnallista radikaaliutta, joka mahdollistaa hyväntahtoisen rinnakkaiselon ja jopa ystävyyden muslimien ja ei-muslimien välillä.

Monet islamilaisen teologikoulutuksen aloittamista kritisoinneet näkevät toiminnan resurssien haaskaamisena. Tässä vaiheessa on vielä turhan aikaista jaella arvosanoja. Aika näyttää, miten lehtori Mulki Al-Sharmanin asettama tavoite tutkimuksesta, jolla on “yhteiskunnallista sekä poliittista painoarvoa” realisoituu. Jos tutkimustulokset muuttavat maailmaa sellaiseen suuntaan, että esimerkiksi tuntemani kristityksi kääntynyt irakilainen pariskunta tulee vähemmän halveksituksi Suomessa islaminuskoisten maamiestensä taholta tai että pariskunnan pitää vähemmän pelätä henkensä puolesta, jos perhe palautetaan  Irakiin, uskallan sanoa, että yliopiston resursseja voisi käyttää huononminkin. Toki tällaista muutosta edistävä islamtutkimus olisi varsin “radikaalia”.

 

Kategoria(t): islam Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *